maanantai 19. kesäkuuta 2017

Wonder Woman

Marvelin sarjakuviin perustuvat toimintaelokuvat on mun lempparileffoja ja myös DC Comics-leffat on nähtävä (tarvitseeko Suicide Squadia enää mainita☺︎). DC Comicsin hahmoon perustuva uutukainen on Wonder Woman. Diana esiteltiin jo ylipitkässä Batman v Superman-elokuvassa ja jotakuinkin siitä asti oon odottanut Ihmenaisen omaa elokuvaa.

Wonder Woman kertoo tarinan Dianan kasvusta Ihmenaiseksi. Diana on varttunut ja koulutettu soturiksi Amatsonien salaisella saarella. Sattumuksen kautta hän matkaa ensimmäisen maailmansodan koettelemaan Lontooseen. Sopeutuminen erilaiseen maailmaan ja oikeuden hakeminen on välillä haastavaa. 

On mukavaa vaihtelua nähdä toimintaleffan pääosassa naissankari, joka saa tehdä vahvan roolin. Elokuvassa on toimintaa, vahvoja naisia, yliluonnollisuutta, seikkailua ja romantiikkaa. Pidän Ihmenaista näyttelevästä Gal Gadotista, hän on roolissa kaunis ja samalla haavoittuvaisen rohkea. Chris Pine näyttelee hyvin ja kemiat Gadotin kanssa kohtaavat. Jälleen myös muu näyttelijäjoukko päähenkilöiden ympärillä toimii hyvin yhteen ja leffaa on mukava katsoa, juoni kulkee sujuvasti ja henkilöhahmot sulautuvat tarinaan.

Wonder Woman on tottakai yliluonnollinen seikkailu, joka on helppo katsoa. Se kuitenkin myös onnistuu koskettamaan. Ja ehkä juuri siksi, se on yksi mun tämän vuoden lemppareista.

Wonder Woman

USA, 2017
Toiminta, fantasia, seikkailu

Ohjaus: Patty Jenkins

Pääosissa: Gal Gadot, Chris Pine, Connie Nielsen, Robin Wright, Danny Huston, David Thewlis, Saïd Taghmaoui, Ewen Bremen, Eugene Brave Rock



"Wonder Woman slays."


Sydämillä, LilSys


PS. You can follow me:

Snapchat: lil.sys


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti